Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon suorittamalla oppii kasvatuksen ja ohjauksen työtehtävissä tarvittavia monipuolisia taitoja. Alalla vaaditaan hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä ottaa huomioon taustaltaan erilaisten ja eri-ikäisten ohjauksen ja tuen tarpeet. Vastuu ohjattavien ja asiakkaiden kokonaisvaltaisesta turvallisuudesta korostuu myös alan osaamisvaatimuksissa. Alalla työskennellään usein osana moniammatillista ryhmää ja/tai verkostoa. Koulutuksessa opiskelija valitsee joko varhaiskasvatuksen lastenohjaajan tai nuoriso- ja yhteisöohjaajan osaamisalan. Opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), joka tukee yksilöllistä oppimispolkua. Koulutus on maksutonta, ja siihen voi hakea jatkuvassa haussa ympäri vuoden.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto on SORA-lain alainen tutkinto. Tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista määrätään Opetushallituksen määräyksessä ”Opiskelijan terveydentilaa koskevat vaatimukset ammatillisissa perustutkinnoissa”.

Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Nuoriso- ja yhteisöohjaaja suunnittelee, järjestää ja ohjaa eri-ikäisten ihmisten toimintaa. Työ on ohjaus-, opastus- ja tukityötä, jonka painopisteenä ovat toiminta- ja harrastusmuotojen tukeminen, osallisuuden lisääminen, yhdenvertaisuus sekä kansalaistoiminta.
Nuoriso- ja yhteisöohjaaja työskentelee eri ohjausympäristöissä kuten nuorisotyössä, järjestöjen toiminnassa, koulunuorisotyössä, lastensuojelun työympäristöissä ja erilaisissa tukea tarvitsevien toiminnoissa.
Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala
Lastenohjaaja työskentelee varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintaympäristöissä, kuten päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja avoimessa varhaiskasvatuksessa. Lastenohjaaja voi toimia myös kouluikäisten lasten sekä perheiden kanssa tehtävässä työssä. Lastenohjaajan työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatusta, opetusta, hoitoa ja huolenpitoa. Lisäksi lastenohjaajalla on osaamista perheiden kanssa tehtävään työhön.
Lastenohjaajalla on varhaiskasvatuksesta annetun lain ja asetuksen mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi. Osaamisalalla on mahdollista saada kelpoisuus Suomen evankelis-luterilaisen seurakunnan lastenohjaajaksi, jolloin voi työskennellä seurakunnan varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan tehtävissä.
Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuuden tuottavan kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon tulee sisältää tai sitä tulee täydentää varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan tai kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamista tuottavilla pakollisilla tutkinnon osilla.
Mitä on opiskelu ammatillisessa koulutuksessa?
Opiskelu Kanneljärven Opistolla on toiminnallista ja työelämälähtöistä. Jokaiselle opiskelijalle tehdään oma henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jonka mukaan opinnot etenevät. Perustutkinnon suorittaminen kestää yleensä 2–3 vuotta. Kestoon vaikuttavat opiskelijan aiemmin hankittu osaaminen, koulutustausta, tavoitteet sekä tutkinnon suorittamistapa. Opiskelija voi halutessaan opiskella myös tutkinnon osia, jos koko tutkinnon suorittaminen ei ole tavoitteena. Opintoihin kuuluu lähiopetusta Kanneljärven Opistolla sekä työpaikalla järjestettävää koulutusta koulutus- tai oppisopimuksella. Yhteisiä tutkinnon osia voi suorittaa myös verkko-opintoina.
Hakukelpoisuus
Jatkuva haku: Kaikki peruskoulun tai vastaavat opinnot suorittaneet ja aikaisemman toisen asteen tutkinnon suorittaneet voivat hakea. Alan palkallisessa työsuhteessa toimiva voi hakea oppisopimusopiskelijaksi.
Yhteishaku: Kaikki peruskoulun tai vastaavat opinnot suorittaneet ja aikaisemman toisen asteen tutkinnon suorittaneet voivat hakea.
Muuta huomioitavaa:
- Kasvatus- ja ohjausalan tutkinnoissa noudatetaan SORA-säädöksiä, jotka parantavat koulutuksen ja työelämän turvallisuutta.
- Terveydentilavaatimukset: Opiskelijaksi ei voida ottaa henkilöä, joka ei terveydentilansa tai toimintakykynsä vuoksi kykene käytännön tehtäviin.
- Opintojen esteenä voivat olla psyykkinen tai fyysinen sairaus, vamma, erilaiset riippuvuudet tai muu ohjattavan terveyttä ja turvallisuutta vaarantava tekijä.
- Alaikäisten parissa työskentelyn vuoksi rikosrekisteriote tarkastetaan ennen työpaikalla järjestettävää koulutusta.
Kustannukset
Toisen asteen ammatillinen perustutkintokoulutus on maksutonta. Oppivelvollisuusikäisille myös asuntolassa asuminen, ruokailut ja opiskeluvälineet ovat maksuttomia. Muut opiskelijat vastaavat itse opiskelumateriaaleistaan ja -välineistään. Oppisopimusopiskelijat maksavat itse opiskelumateriaalinsa, ruokailunsa ja asumisensa hinnaston mukaisesti.
Oppisopimuksella opiskeleminen
Oppisopimusta varten opiskelijalla tulee olla työpaikka. Opiskelijaa ohjaa tehtävään soveltuva työpaikkaohjaaja (esimerkiksi esihenkilö tai kollega), joka toimii opiskelijan tukihenkilönä ja neuvonantajana työpaikalla. Oppisopimukseen kuuluu myös lähiopetusta Opistolla.
Oppisopimuksen pohjana on aina työsopimus. Tutkinnon tai sen osan voi suorittaa useammassa eri työpaikassa. Oppisopimuksella opiskeleva saa työstään palkkaa ja kerryttää työkokemusta.
Oppisopimuksen avulla voi myös hankkia lisäkoulutusta suorittamalla yksittäisiä tutkinnon osia. Jokainen 15-vuotias ja sitä vanhempi voi opiskella oppisopimuksella. Oppisopimus on työelämälähtöinen tapa opiskella ammatti, vaihtaa alaa, saada todistus omasta osaamisestaan, jatkaa loppuun kesken jääneet opinnot tai hankkia lisäkoulutusta.
Kustannukset: Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle maksutonta, mutta ruokailut ja majoitus Opistolla ovat maksullisia.
HUOM! Oppisopimuskoulutuksen voi suorittaa myös yhteistyössä Turun oppisopimustoimiston kanssa.
Hae kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon
Koulutuksen laajuus: 180 osp
Opiskelupaikka: Kanneljärven Opisto ja työpaikalla järjestettävä koulutus
Hinta: Koulutus on kaikille maksuton
Lisätietoja saat Jenny Vilmiltä tai Leena Haaparannalta.
